Logo. Klikkaus vie etusivulle.

Yhdistyksen alkutaivalta

Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry:n perustava kokous pidettiin ravintola Peurungassa 4.9.1997. Seuraa oli perustamassa 20 henkilöä. Tuoreen seuran ylimääräisessä jäsenkokouksessa 24.9.1997 hyväksyttiin vuoden 1998 toimintasuunnitelma ja budjetti. Vuoden 1998 jäsenmaksuksi kokous päätti 80 markkaa ja jäsenmaksutulot oli laskettu 30 jäsenen mukaan. Budjetin loppusumma oli 4400 mk.

Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi yhdistyksen merkittäväksi yhdistysrekisteriin 11.12.1998. Suomen Seuratanssiliiton jäsenseuraksi yhdistys liittyi alkuvuodesta 1999. Keski-Suomen Tanssin Ystävien ensimmäinen puheenjohtaja oli Mikko Lindroos. Toiminnan alkuaikoina varapuheenjohtajana toimi Veli-Matti Saviranta, sihteerinä Outi Tonteri ja rahastonhoitajana Arja Könönen. Muut hallituksen jäsenet olivat Juha Lahti, Risto Manninen ja Lauri Pitkänen. Hallituksen varajäsenet olivat Tuija Notkola ja Riitta Rosti. Tilintarkastajina toimivat Eija Paanala ja Urho Heinonen.

Tiistain harjoitusvuorot Himmassa Vehniällä alkoivat 30.9.1997 ja osallistujia oli keskimäärin 30 henkeä joka kerta. Harjoitukset Leppäveden koululla alkoivat alkuvuonna 1998. Kurssitarjonta oli aktiivista, sillä vuoden 1998 aikana järjestettiin ulkopuolisten valmentajien vetämiä 1-2 päivän pituisia tanssikursseja seitsemän kappaletta. Kouluttajina vierailivat Juhani Tahvanainen (kerran), Tanssikoulu Aaltonen (neljä kertaa) ja Tanssikoulu Ratilainen (kaksi kertaa). Ensimmäinen yhteinen tanssimatka järjestettiin 1.11.1997 Keuruun Kisakaarteelle, osallistujia matkalla oli noin 50 henkeä. Joulukuussa 1997 järjestettiin lisäksi tanssimatka ravintola Pihkuriin Viitasaarelle. Ensimmäiset yhteiset pikkujoulut vietettiin Martin Kievarissa joulukuussa 1997, osallistujia oli noin 25 henkeä. Vuoden 1998 aikana järjestettiin useita tanssimatkoja, pilkkikilpailu ja muita yhteisiä tapahtumia.

Seuran sisäinen tiedottaminen tapahtui jäsenkirjeillä. Ulkoisessa tiedottamisessa käytettiin tolppamainoksia, paikallislehtiä ja internetin tanssikeskusteluryhmää. Seuran jäsenet osallistuivat aktiivisesti tanssikilpailuihin heti seuran perustamisesta lähtien. Unto Monosen muistokisassa syksyllä 1997 Somerolla oli mukana noin seitsemän seuran paria. Menestystä alkoi tulla: Tangoparikisassa Sotkamon Naapurivaaralla toukokuussa 1998 Urho ja Seija Heinonen pääsivät 100-sarjan A-finaaliin. Oulun 10-kisoissa heinäkuussa 1998 Jorma ja Riitta Rosti voittivat 100-sarjan humpan. Lauri Pitkänen ja Riitta Svan-Rajalin olivat neljänsinä Ylläsvalssi-kisassa heinäkuussa 1998 ja kakkosina Someron kisojen Tango tangossa marraskuussa 1998. Vuoden 1998 Lavacupissa Lauri Pitkänen ja Riitta Svan-Rajalin saavuttivat sijan 12 (kisaan osallistui 270 paria). Ensimmäinen Keski-Suomen Tanssin Ystävien järjestämä kilpailu oli Lavatanssicupin osakilpailu TanssiMaailmassa 6.2.1999. Kilpailun johtaja oli Veli-Matti Saviranta. Lajeina olivat FOXI ja LAVA-JIVE. Kilpailuluokat olivat yleinen ja 100-sarja.

Tämän yhteenvedon Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry:n ensivaiheista on koonnut seuran perustajajäsen ja ensimmäinen sihteeri Outi Tonteri.